Aallon hurjat harjakaiset

Puoluekokouksia on viime viikkoina ollut hyviä syitä kutsua vaikkapa hässäkäksi. Vihreiden kokoushässäkkään sisältyi suurta jännitystä, kadonnut ja löytynyt äänestyslaatikko, yhteislaulua, hikoilevia ehdokkaita, ilmapallohulinaa salissa ja lopulta uuden puheenjohtajan valintakin. Taisi syntyä pieni poliittinen legenda, aivan tahattomasti ja tosipaikassa.

Tilanne oli tietenkin kovin valitettava, mutta inhimillinen erehdys. Sitä oli paikallaan pahoitella etenkin niille, jotka työkseen tuloslaskentaa odottelivat, tuntikausia. Hiostava hämminki oli vieläpä sellainen, joka potentiaalisesti olisi voinut johtaa astetta suurempaan mokaan, koko puheenjohtajavaalin uusintaan.

Suuntaa antava, mutta poliittisesti sitova jäsenäänestys puolueen puheenjohtajasta, siirtoäänivaalitapaa noudattaen on työläs, mutta erittäin demokraattinen prosessi. Ehdokkaita oli useita, kaikki tiesivät kisan olevan tiukka ja lopputuloksen mahdollisesti yllätyksellinen. Vaalitoimitsijat olivat porkkanan tarkkana.

Tarkastuslaskennassa kohtalokas 435 annetun äänen puuttuminen sitten havaittiin. Siinä ei vihreiden järjestöpäällikön puntit kauaa tutisseet. Kovahermoinen Kortteinen teki tilanneanalyysin, tilasi taksin ja karautti kolme ääntenlaskijaa mukanaan pääkaupunkiin puoluetoimistolle, jonka varastosta uupuneet äänet kaapattiin mukaan.

Näin oli meneteltävä, koska varaston avaimia oli vain vaalivirkailijoilla, molemmat Tampereella. Ääntenlaskentaa ei paluumatkalla olisi voitu turvallisesti aloittaa vaikkapa täydessä junavaunussa. En voi olla ihailematta tehokkuutta ja tapaa, jolla tiukassa tilanteessa olleet pistivät parastaan:

”Takapenkillä oli kuoret sylissä, avattiin kuoret. Etupenkillä minulla oli niin sanottu laskentakeskus, eli kuusi pinoa siten, että minulla oli Parviainen vaihdekepissä, avatussa hansikaslokerossa oli Ohisalo, Kari, Flöjt ja sivulokerossa oli Aalto ja Mikkonen. Ja sitten minulla oli Excel sylissä.” Näin Kortteinen kuvaili tilannetta Uuden Suomen (18.6.) toimittajalle.

Ei jäänyt Touko Aalto sivulokeroon, tuli valituksi selvällä äänivyöryllä vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi. Sivussa ei ole Krista Mikkonenkaan, hän jatkaa eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Maria Ohisalo on hanskalokeron sijaan kärkipaikoilla yhtenä puolueen varapuheenjohtajista ja jokainen muukin maata kiertänyt, itsensä likoon laittanut ehdokas on vihreiden vaihdekepeissä omalla paikallaan, jopa tarpeellisempana kuin ennen.

Taksimatka maksoi kuulemma noin 370 euroa. Ainakin poliitikot tietävät, että jos äänen saa alle eurolla, se on vielä halpaa lystiä! Näin jatketaan, tiukkaa politiikkaa, inhimillisesti.

Kolumni on julkaistu sanomalehti Kalevassa 21.6.2017