Pääministeri Sipilältä vastaus Fennovoimaan liittyvästä omistajaohjauksesta

Tiedote 22.10.2015, julkaisuvapaa heti Kansanedustaja Hanna Halmeenpää ja vihreä eduskuntaryhmä jättivät syyskuun lopussa eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen valtionyhtiö Fortumin ja Outokummun omistajaohjauksesta Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen liittyen. Omistajaohjauksesta vastaava pääministeri Sipilä vastasi eilen, ettei Suomen hallitus ole käynyt Fortumin kanssa omistusohjauksellisia neuvotteluja siitä, onko Fortumin osallisuus Fennovoimassa liiketaloudellisesti kannattavaa, omistajia hyödyttävää ja Fortumin strategian mukaista. Osa valtioneuvoston […]

Lue lisää

Suomalaisen energiapolitiikan sokea piste

Harvoin näkee Fennovoiman kaltaista prosessia, jossa rikotaan kaikkia yleisesti tunnustettuja, niin liike-elämään kuin politiikkaankin liittyviä hyvän päätöksenteon kriteerejä, kohta kohdalta. Viimeisen kahdeksan vuoden kiivaiden ylä- ja alamäkien ravaamisen seurauksena hankkeen tavaramerkeiksi ovat muodostuneet alkuperäisten suunnitelmien jatkuva muuttuminen, johtoportaassa tiuhaan vaihtuva henkilöstö, kaikkien mahdollisten prosessien uusiminen tai aikataulujen venyttäminen ja lopulta kuitenkin ydinvoimalan rakentamisen eteenpäin survominen, […]

Lue lisää