Kirjallinen kysymys Metsähallituksen hakkuista Suomussalmella

Eduskunnan puhemiehelle Valtion metsiä hallinnoiva ja hoitava Metsähallitus myönsi tiedotteessaan 10.10.2018 tehneensä Suomussalmella Luolavaarassa erehdyksessä hakkuita liito-oravan suojeluun tähtäävässä Liito-orava LIFE -hankkeeseen varatussa metsässä. Luolavaaran alueen metsä oli luonnontilainen vanha metsä. Metsähallituksen tiedotteen 12.10.2018 mukaan metsänkäsittely tehtiin kuitenkin voimassa olevien liito-oravakohteiden käsittelyohjeen mukaan siten, että liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat on rajattu käsittelyiden ulkopuolelle. Metsähallituksen mukaan […]

Lue lisää

Oikeus liikkua luonnossa

Luonnossa liikkumisen suosio suomalaisten keskuudessa on vahvaa. Luonto rauhoittaa, virkistää, vaikuttaa tutkitun positiivisesti terveyteen ja on myös ehdoton matkailuvalttimme. Yhteisiä luontovirkistyskohteitamme ylläpitää Metsähallituksen Luontopalvelut. Metsähallituksen hoitamille valtion retkeilyalueille ja kansallispuistoihin tehtiin vuonna 2017 huikeat yli 6,7 miljoonaa käyntiä. Positiiviseen kasvuun nähden on huolestuttavaa, että Luontopalveluille on kertynyt 70 miljoonaa euroa retkeilyrakenteiden korjausvelkaa. Metsähallitus on ilmoittanut […]

Lue lisää

Pitkospuut pinoon, nuotiolaavut läjään – Mitä nyt Metsähallitus?

Luonnossa liikkujille on kevään aikana kantautunut ikäviä uutisia Metsähallituksen aikomuksesta luopua useiden virkistyskäyttöalueiden perusinfran, kuten nuotiopaikkojen, portaiden ja pitkospuureittien ylläpidosta ympäri Suomen, pikaisella aikataululla. Suunnitelmana ja tavoitteena kerrotaan olleen jo vuonna 2015 se, että Metsähallituksen Luontopalvelujen hoidosta poistuisi peräti viidennes eli noin 20 prosenttia taukopaikoista. Kansalaisille, matkailuyrityksille ja kunnille on kuitenkin tullut yllätyksenä, että käytöstä […]

Lue lisää

Tiedote 12.4.: Miksi Metsähallitus pätkii pitkospuut ja polttaa nuotiolaavut, kysyvät kansanedustajat

Metsähallitus suunnittelee luopua useiden virkistysalueiden palveluista. Tarkoitus on muun muassa polttaa useiden retkeilyalueiden nuotiopaikkojen rakenteita ja purkaa pitkospuita. Kansanedustajat Hanna Halmeenpää (vihr.), Satu Hassi (vihr.) Ja Krista Mikkonen (vihr.) ovat hämmästyneet Metsähallituksen suunnitelmista ja jättäneet maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) vastattavaksi aiheesta kirjallisen kysymyksen. Metsähallituksen aikomus poistaa virkistysalueita käytöstä nopealla aikataululla on tullut yllätyksenä. […]

Lue lisää

Mielipide: Metsähallituksen kyseenalaiset hakkuut ovat ilmastopäästöjen lähde

Metsähallitus on suorittanut toistuvasti kyseenalaisia metsähakkuita retkeilyalueilla, metsien säästökohteilla ja suojelualueiden tuntumassa. Tuoreimmat uutisiin nousseet hakkuut tapahtuivat Keski-Suomessa Keuruun Rautovuoressa, missä hakkuiden kohteeksi oli päätynyt yli satavuotiasta suojelumetsää. Rautovuoressa suoritetut hakkuut ovat pinta-alaltaan melko pieniä. Ne ovat kuitenkin merkityksellisiä vanhan metsän lajiston elinympäristön yhtenäisyyden kannalta ja horjuttavat luottamusta Metsähallituksen toimintaa kohtaan. Tapausta on perusteltu Metsähallituksen […]

Lue lisää

Tiedote: Halmeenpää ja Aalto kysyivät ministeriltä Metsähallituksen hakkuista Rautovuoren satavuotiaassa metsässä

Vihreät kansanedustajat Hanna Halmeenpää ja Touko Aalto ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen viime viikolla esiin nousseista Metsähallituksen hakkuista Keuruun Rautovuoressa, jossa oli hakattu yli satavuotiasta suojelumetsää. Edustajat kysyvät hallitukselta, kenellä on vastuu tällaisesta huolimattomuudesta. – Lehtitietojen mukaan säästökohteeksi merkityn vanhan metsän hakkuiden syynä oli kadonnut merkkausnauha. On erikoista, ettei näin arvokkaalla metsäkohteella noudateta hakkuissa erityistä varovaisuutta […]

Lue lisää

Tiedote: Metsähallituksen hakkuutavoitteet Oulujärven retkeilyalueilla kestämättömiä

Vihreiden kansanedustajat Hanna Halmeenpää, Satu Hassi ja Johanna Karimäki vaativat, että Metsähallituksen suunnittelemat mittavat hakkuut valtion retkeilyalueilla Oulujärven Kuostonsaaressa ja Kaarresalossa jätetään tekemättä. Hakkuut pirstoisivat saarten luontoa räikeästi ja aiheuttaisivat merkittävää haittaa retkeilyalueen perustamissäädöksessä asetetuille tavoitteille ulkoiluympäristön parantamisesta ja monimuotoisuuden säilyttämisestä, kansanedustajat toteavat. – Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tulisi tarkistaa Metsähallituksen hakkuusuunnitelmat ja puuttua aikomukseen aloittaa hakkuut […]

Lue lisää

Metsähallituslain 1. käsittely täysistunnossa

Arvoisa puhemies,  Metsähallituslain uudistus koskee kaikkia suomalaisten yhteisesti omistamia valtion maa- ja vesialueita. Emme ole olleet yksimielisiä. On huolta yhtiöittämisestä, luontoarvoista, yhteiskunnallisten velvoitteiden noudattamisesta ja vähemmistökansamme saamelaisten kulttuurin suojaamisesta. Tämän ovat huomanneet myös kansalaiset. Metsähallituslakia vastustavaan, kansalaisten itsensä laatimaan adressiin kertyi lyhyessä ajassa yli 120 000 allekirjoitusta. Se kertoo jotain siitä, kuinka tärkeänä me suomalaiset pidämme […]

Lue lisää

Vihreät jätti vastalauseen esitykseen metsähallituslaiksi

Vihreiden maa- ja metsätalousvaliokunnassa jättämässä vastalauseessa metsähallituslakiin puolustetaan kansallisomaisuutta. Luontoarvot ovat vaarassa, kun maa- ja vesialueita siirretään Metsähallituksen liiketalouspuolen ohjaukseen, ja päätösvalta Metsähallituksen tase-eristä siirtyy osin pois eduskunnalta. Vihreät jätti tänään maa- ja metsätalousvaliokunnassa vastalauseen esitykseen metsähallituslaiksi. – Päätösvalta suomalaisten yhteisestä kansallisomaisuudesta tulee säilyttää eduskunnalla. Luontoarvojen ja luonnon virkistyskäytön vaalinta tulee pitää Metsähallituksen keskeisenä tehtävänä, […]

Lue lisää

Kansallinen metsäomaisuus kauppatavarana?

Pitkään valmisteilla ollut metsähallituslain uudistus on hieman kummallisessa tilassa. Viime vaalikaudella otetun aikalisän jälkeen virkamiesvalmistelua maa- ja metsätalousministeriön johdolla on tiettävästi tehty viime keväästä saakka kovalla kiireellä. Joitain muutoksia lakiluonnokseen onkin ilmeisesti tehty, viimeisimmän kuulemiskierroksella olleen version jälkeen. Kyseessä on Metsähallituksen organisaatiouudistus ja yhtiöittäminen, jonka valmistelun viimeisimmät käänteet ovat herättäneet kansalaisissa, järjestöissä ja päättäjissäkin hämmennystä […]

Lue lisää