Perustulolla joustoa ja työllisyyttä maakuntiin

Suomalaisen hyvinvointivaltion historia on elämää parantavien uudistusten voittokulkua äitiyspakkauksesta maksuttomaan koulutukseen. Pärjäämme jatkossakin tekemällä inhimillisiä uudistuksia, joilla nostetaan ihmisiä työelämään. Perustulo on tällainen uudistus. Työllisyys on avainasemassa Suomen taloustilanteen korjaamisessa. Sipilän hallitus vaarantaa hyvinvointia riskialttiilla palkkoja leikkaavalla pakkolakipaketillaan. Pakkojen sijaan tulevaisuuden menestystä on etsittävä tavoilla, jotka lisäävät työnteon kannustavuutta. Ihmisille tulee antaa todellinen mahdollisuus ottaa […]

Lue lisää

Kaikki tekemättömät työt

Kun tulee saumaa, voi hoitaa tekemättömiä töitä. Sain muilta töiltä ehdittyäni muutaman vaivaisen itsekin hoidettua. Ikkunoiden pesu venyi syyskuulle, vaan tulipahan lopulta tehtyä. Raivatuksi tuli myös paperipinojen alle hukkumaisillaan ollut työpöytä. Moni muukin paikka kotona vaatisi ”harvennushakkuita”, vaan ei työ tekemällä lopu, vanha totuus on oikeastaan hyvä pitää mielessä. Viime kevään aikaista materiaalia siivotessa koko […]

Lue lisää

On aika tehdä työtä… ja vaalityötä

Alkuviikosta toivottelin koululaisille ”Hyvää huomenta, tänään on 24. m-a-a-l-i-s-k-u-u-t-a, päivä pitenee…”, kas kun en puhunut kevätpäiväntasauksesta. Iltapäivällä odottelin oppilaita maantiedon tunnille, liikuntatunnin aikana. Eipä tullut kuulijoita. Tänään loppui punakynästä muste, työlaukun solki hajosi jo pari viikkoa sitten ja saumakin on nurkasta puhki. Ehkäpä nyt onkin juuri sopiva, tai jopa korkea aika aloittaa hiihtoloma ja sitten […]

Lue lisää