Kesän ja työn makua

Tällä viikolla on päästy jo kunnolla työn ääreen ja pureskeltu hallitusohjelmaa urakalla. Tiistaina pääsin myös pitämään ensimmäisen puheeni täysistunnossa. Pitkien istuntojen ohella keskiviikkona osallistuin myös eduskunnan naisverkoston järjestäytymiskokoukseen, puheenjohtajaksi valittiin Leena Meri (ps.). Naisverkosto kokoaa kaikki naiskansanedustajat yli puoluerajojen edistämään tasa-arvoa tukevaa lainsäädäntöä ja keskustelemaan erityisesti naisia koskettavista poliittisista kysymyksistä. Perehdyin keskiviikkona Säätytalolla myös mittavan …

Kesän ja työn makua Lue lisää »

Puheenvuoro hallituksen ohjelmasta täysistunnossa 2.6.

Aihe: Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle 29.5.2015 nimitetyn pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmasta Arvoisa puhemies! Hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa ja muun muassa uudistaa peruskoulutus digitaalisten oppimisympäristöjen avulla. Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laadun ja vaikuttavuuden tavoitellaan kääntyvän nousuun. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformin lopputulemaa jännitetään maakunnissa jo nyt maha kuralla. Nopeutetaan, tehostetaan, …

Puheenvuoro hallituksen ohjelmasta täysistunnossa 2.6. Lue lisää »

Energiaa ja käänteitä

Matkalla Euroopan vihreiden järjestämään energiakonferenssiin Brysseliin aikaa lukemiselle oli eilen ruhtinaallisesti. Teemaan liittyen tartuin suomalaisesta energiapolitiikasta väitelleen sosiologi Miikka Salon opukseen Energiakäänne, joka luotaa Saksan ja Suomen energiapoliittisia valintoja ja niiden vaikutuksia. Kirjaa voi suositella lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa katsaus siihen, miten politiikkaa energian ympärillä on tehty viime vuosikymmeninä meillä ja muualla, miten energiamarkkinat toimivat, …

Energiaa ja käänteitä Lue lisää »

Hanna Halmeenpää ja Satu Hassi kysyvät hallitukselta siitä, että Fennovoima on luovuttamassa maa-alueensa Rosatomille

Tiedote 20.5.2015, julkaisuvapaa heti Vihreiden kansanedustajat Hanna Halmeenpää ja Satu Hassi tekivät keskiviikkona 20.5. hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, että Fennovoiman suunnitteleman ydinvoimalan maa-alue on siirtymässä Rosatomin hallintaan heinäkuun alussa ja maita ollaan kovalla kiireellä pakkolunastamassa. Kuitenkin hallitusneuvotteluissa julkistetussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjauksessa todetaan, että maamme kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävien maa-alueiden hankintaan liittyvää lainsäädäntöä tullaan tarkentamaan. ”Nykyisessä …

Hanna Halmeenpää ja Satu Hassi kysyvät hallitukselta siitä, että Fennovoima on luovuttamassa maa-alueensa Rosatomille Lue lisää »

Oppositiotaivalta odotellessa

Koko Suomi odottaa hallitusneuvottelujen etenemistä, tulevan eduskuntakauden suuntaviivoja, uutta alkua. Niin tekee myös oppositiopuolueen edustaja, miettien samalla, miten tulevan hallituksen raamiin mahtuvat ne asiat ja arvot, joiden eteen itsensä on peliin pistänyt. Nyt on aika rampata perehdytysluennoilla oikein urakalla ja tehdä ajatusharjoituksia siitä, mitä tuleman pitää. Helatorstaita edeltävään tynkäviikkoon mahtui myös tiistain täysistunto, aiheena mm. …

Oppositiotaivalta odotellessa Lue lisää »

Katse kohti Hanhikiveä

Samaisella otsikolla alkaa Fennovoima Oy:n toimitusjohtaja Toni Hemmingin haastattelu eilen postilaatikkoon kolahtaneessa Fennonen-lehtisessä. Kepeä nimi varsin brutaalia prosessia kuvaavalle uutiskirjeelle. Turvallisuuden tunnetta ja luottamusta herättäväksi tarkoitettua tietoa on postitettu Pyhäjoella, Raahessa, Kalajoella ja koko seutukunnassa joka kotiin. Sinänsä asia on aivan oikea, ympäröivän yhteiskunnan ja laajemmankin yleisön katseet on aika ajoin hyvä tarkentaa Hanhikiveen, sen …

Katse kohti Hanhikiveä Lue lisää »

Uuden edustajan eka viikko

Vaaleista on kulunut pian kaksi viikkoa, tulin siis valituksi! Vaalien jälkeinen viikko hurahti yleiseen onnittelu- ja haastatteluhärdelliin, kampanjakiireistä toipumiseen ja arjen palikoiden uudelleen järjestelyyn. Ensimmäinen työviikko kansanedustajan tehtävissä alkaa nyt olla paketissa. Vihreä eduskuntaryhmä ja puoluevaltuuskunta muotoilivat tänään iltapäivällä vastauksensa hallitustunnustelija Juha Sipilän kysymyslistaan. Asiat ja arvot edellä, tavoitteena elinvoimainen ja kestävään tulevaisuuteen suuntaava Suomi, …

Uuden edustajan eka viikko Lue lisää »

Kohti vaalipäivää

Vielä tämä viikko, sitten jännitys laukeaa ja tiedämme, ketkä edustavat kansaa seuraavan nelivuotiskauden. Itseäni jännittää erityisen paljon, sen verran kutkuttavan lähellä läpimenoni Oulun vaalipiirissä oli jo edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2011. Tuolloin vihreiden ehdokkaiden tiiviissä kärkikolmikossa, noin sadan äänen välein olivat nyt istuva kansanedustaja Satu Haapanen, nykyinen valtiopäiväneuvos ja vihreiden kansanedustaja v. 1987–2011 Erkki Pulliainen sekä …

Kohti vaalipäivää Lue lisää »

Lähiruoka – mahdollisuus vai utopia?

Kirjoitus on julkaistu Kalajokiseudussa 9.4. Lähiruoka on ollut muotisana jo vuosia, mutta sen saatavuus vaihtelee alueittain ja myös sen mukaan, mikä määritellään lähiruuaksi. Oikea lähiruoka tulee tietysti mahdollisemman läheltä. Tätä tulee suosia kaikissa ruokahankinnoissa niin kunnissa kuin yksityisellä sektorilla. Pääkaupunkiseudulla se tarkoittaa aivan toista kuin maaseudulla, jossa tuottajat ovat lähellä kuluttajia. Ruokapiirit, tilakaupat, torikauppiaat ja …

Lähiruoka – mahdollisuus vai utopia? Lue lisää »

Vihreä veropolitiikka tähtää kestävään, kannustavaan kasvuun

Kirjoituksen lyhyempi versio on julkaistu Koillissanomissa viikolla 14/2015. Tulevien ja kaikkien aikaisempienkin eduskuntavaalien keskeisin teema on talous. Kysymys siitä, kuinka Suomi saadaan menestymään on elintärkeä, tulevien päättäjien pitää tehdä työtä ja yrittämistä tukevaa veropolitiikkaa, ja pidättäytyä julkisten palveluiden leikkauksista. Tarvitaan rohkeita veropoliittisia päätöksiä. Verotuloja tarvitaan paikkaamaan julkisen talouden vajetta sekä turvaamaan tasokkaat peruspalvelut kaikille kansalaisille. …

Vihreä veropolitiikka tähtää kestävään, kannustavaan kasvuun Lue lisää »

Vieritä ylös