Eloa Iijoella

Joukko Oulun vaalipiirin kansanedustajia jalkautui maanantaina Pudasjärvelle Pohjois-Pohjanmaan liiton isännöimään maakuntakamariin, jossa tutustuimme syksyllä avajaisiaan viettävään maailman suurimpaan hirsikouluun ja kuulimme rautaiset katsaukset hirsirakentamisen ja suomalaisen koulutusviennin menestyksen edellytyksistä. Täytyy lämpimästi onnitella pudasjärvisiä! He ovat oivaltaneet jotain sellaista, jota suomalaisen osaamisen, biotalouden sekä terveellisen ja ekologisesti kestävän rakentamisen edistämiseksi tarvitaan koko maassa. Hirsirakentamisen ja uusien oppimisympäristöjen luomisen saralla on yllin kyllin tilausta myös maailman markkinoilla, tätä potentiaalia ei pidä hukata.

Uuden koulun portaan kaiteissa koristekuviona ja paikkakunnan maamerkkinä virtaa Iijoki. Kansallisen edun äärellä oltiin myös kuultaessa Maa- ja metsätalousministeriön sekä Metsähallituksen kuulumiset kansallisesta kalatiestrategiasta, jonka yksi merkittävä pohjoissuomalainen kärkikohde Iijoki on. Ministeriön kalastusneuvos Eija Kirjavaisen viesti kalatiestrategian tavoitteista oli selkeä. Aikanaan kalojen istutukset rakennettuihin vesistöihin olivat parasta tietotaitoa ja moni vaelluskalakanta on istutusten turvin saatu säilytettyä näihin päiviin. Nyt on kuitenkin siirryttävä vaelluskalojen luontaista elinkiertoa tukeviin keinoihin vuonna 2012 hyväksytyn kansallisen kalatiestrategian mukaisesti. Tarvitaan voimayhtiöiden velvoitteiden uudelleen arviointia, kalastuksen säätelyä, ja myös uusia investointeja, kuten kalateiden rakentamista ja kalojen alasvaelluksen esteiden purkamista.

Metsähallituksen Pohjanmaan erätalouden aluepäällikkö Erkki Turtinen kertoi Iijoen vesistövisio –hankkeen yhden tavoitteen, Raasakan voimalaitospadon kalatiehakemuksen edistymisestä. Jotain aihepiirin monimutkaisuudesta kertoo se, ettei lähes valmiiksi suunnitellun kalatien vesitalousluvan hakijaksi ole tunkua. Viimeisten 6-7 vuoden aikana vaihtoehtoisia hakijoita on perattu niin Iijokivarren kuntien muodostamasta hallinto-organisaatiosta kuin kalastusalueesta sekä voimayhtiö PVO:n, Metsähallituksen ja kalastusalueen muodostamasta vesioikeudellisesta yhteisöstä.

Luonnollisin hakija olisi vaellusesteen alkuperäinen aiheuttaja, eli voimayhtiö. Velvollisuuksien ja vastuiden jakaminen haitan aiheuttajan ja haitan kärsijöiden suhteen ei käy vettä valaen, koko aluetta hyödyttävästä, kalataloudellisesti kestävästä tavoitteesta huolimatta. Loppujen lopuksi kyse lienee rahasta. Mikäli kalatiehakemusta on laatimassa yhdistelmä joko rahattomia tai haluttomia yhteistyötahoja, on kompromissin rakentaminen vaativa taiteenlaji. Rahaa taitaa kuitenkin riittävästi olla vain sillä, joka joella rahaa tuottaakin.

Kolumni on julkaistu sanomalehti Kalevassa 8.6.2016.