Huonoja uutisia

Kesän kiireet ja lomahetket vaihtuvat pian uuteen syksyyn. Suven uutisannista voi hyvällä syyllä todeta, että ainakaan juttupulaa toimituksissa ei ole kärsitty. Kuulumiset maailmalta tosin ovat pääasiassa olleet valitettavan synkkiä. Pelkkää poutaa ei kotimaankaan uutistarjonta ole osoittanut. Onpa mielessä liikahdellut useampia isoja kysymyksiä siitä, minne me ja maailma olemme matkalla. Suurvallat sen paremmin idässä kuin lännessä eivät vaikuta olevan poliittisesti vakaimmillaan. Euroopan reunoilla kiehuu ja keskemmälläkin korjaillaan murheellisen terrorin ja väkivallan jälkiä tämän tästä. Jännitteitä piisaa, vakauspolitiikalle olisi nyt kovasti kysyntää kaikkialla.

Ihmiset kautta aikain ovat solvanneet ja sortaneet toisiaan, sotineet sotimasta päästyään ja siinä samalla runsain mitoin tuhonneet inhimillistä elämää ja yhteiskuntia pitkäksi aikaa. Vähän, jos mitään, on historian kuluessa pitkäaikaisesti ja kollektiivisesti opittu. Onko pian unohtumassa myös toisen maailmansodan perintö? Välejä kiristäviä tapahtumia Euroopan sisällä ja naapureiden kesken alkaa olla aivan liikaa. Kenelläkään ei pitäisi olla varaa suunnata eristäytymisen, kansalaisten kurittamisen ja jyrkän oman edun tavoittelun tielle. Myös Lähi-Idän ja Afrikan arkeen valitettavasti vuosikymmeniä kuuluneet sodat, vainot ja hirmuhallinnot koskettavat terroritekojen ja pakolaisvirtojen kautta entistä konkreettisemmin ja massiivisemmin meitä eurooppalaisiakin.

Samaan aikaan todellisten sotien ja uhkakuvien läsnäolon tuntumassa meillä ja maailmalla käydään jatkuvia mielipidesotia. Huonompi juttu on se, ettei asialliseen mielipiteiden ja arvojen ilmaisuun tunnu kaikilla sanavarasto riittävän. Sanoista tekoihin ei tunnetusti ole kuin askeleen matka, puheitaan pitäisi jokaisen peilata tästäkin näkökulmasta hyvin tarkoin. Hurjistuneet huulenheitot ja jopa väkivaltaan yllyttäminen on tuomittava. Tavallisten suomalaisten, mutta myös vaikutusvaltaisten kunnanvaltuutettujen ja kansanedustajien keskuudesta nousevaa herjaa ja lynkkausmielialaa on hämmentävää kuunnella.

Uutiset ja kansalaisten kokemukset välittävät tämän tästä karua totuutta koulu- ja työpaikkakiusaamisesta, vaarallisesta liikenneraivosta, vähemmistöjen vihaamisesta ja ihmisten kaltoin kohtelusta. Mitä pitäisi ajatella, kun poliittisesti, vakaumuksellisesti, mielipiteiltään, käytökseltään tai muilta ominaisuuksiltaan erilaisia ihmisiä ajatusten tasolla ja usein nimimerkkien takaa kohdellaan kuin teuraskarjaa, puhutaan saunan taakse viemisestä ja huoritellaan eri värisävyin ja lisämääritelmin kirjottuna? Mitä ajatuksia halutaan jopa ministeritasolta herättää nimittämällä istuvaa europarlamentaarikkoa muitta mutkitta vinosuiseksi vihannekseksi? Onko meistä tullut mitä tahansa vihapuhetta, uhkailua ja asiatonta törkyä hiljaa hyväksyvä kansa? Näillä keinoillako hyvää ja kaunista keskuudessamme kasvatetaan? Oi aikoja, oi tapoja.

Poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt, laajasti niin hallitus- kuin oppositiopuolueista julkistivat vastikään tukensa järjestäytyneen rasismin torjuntaan tähtäävälle kansalaiskampanjalle. Nuoret ovat vakavasti huolissaan yhteiskunnassa vallitsevasta vihaisen ja rasistisen puheen sallivasta ilmapiiristä. Tätä tietoa he välittävät kukin myös oman puolueensa kansanedustajille ja kuntapoliitikoille. Puhettahan maailmaan mahtuu. Sitä kuunnellessa ja tuottaessa on aika ajoin tarpeen pysähtyä miettimään, miltä se kuulostaa. Missä olet, ihminen?

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 10.8.2016.