Kaikki tekemättömät työt

Kun tulee saumaa, voi hoitaa tekemättömiä töitä. Sain muilta töiltä ehdittyäni muutaman vaivaisen itsekin hoidettua. Ikkunoiden pesu venyi syyskuulle, vaan tulipahan lopulta tehtyä. Raivatuksi tuli myös paperipinojen alle hukkumaisillaan ollut työpöytä. Moni muukin paikka kotona vaatisi ”harvennushakkuita”, vaan ei työ tekemällä lopu, vanha totuus on oikeastaan hyvä pitää mielessä. Viime kevään aikaista materiaalia siivotessa koko ajan ajankohtainen teema nousi esille joka tuutista: työ, työtä kaikille, parempaa työhyvinvointia, työelämätietoa koulutukseen, työllä Suomi nousuun! Kyllä, juuri näitä tarvitaan.

Missä kaikille työikäisille kuuluva työ oikein luuraa? Mitä useampia tahoja kuuntelee, sitä enemmän mieleen kertyy perustavaa laatua olevia osaselityksiä. Eihän Suomesta työtä puutu, se on kylläkin jakaantunut epätasaisesti, eikä kaikelle työlle ole tekijöitä. Kuka korjaisi rempallaan olevat rakennukset ja reikäiset tiet, kuka keräisi roskat, huoltaisi ajoissa rikki menevää, ulkoiluttaisi vanhukset, siivoaisi nekin huushollit, joissa ei itse ehditä tai voida, kääntäisi ja pesisi potilaat juoksematta henki hieverissä ja huonolla mielellä siitä, ettei työtä ehdi kunnolla tehdä, olisi apuna maatilan töissä ja tuuraisi siellä, missä sijaista tarvitaan? Ja lopuksi, kuka maksaisi palkan? Pahinta kaikessa on kuitenkin se, että moneen kertaan käännetty ja väännetty systeemi on lipsahtanut sille mallille, että ihan kaikki työnteko ei ole tekijänsä näkökulmasta enää edes kannattavaa. Voi olla niinkin, ettei työtä kannata teettää. Eihän näin voi olla, kovien työmiesten, sinnikkäiden työtä pelkäämättömien naisten maassa, meillä Suomessa!

Jos työtön työnhakija ei kohtuullisessa ajassa löydä ammattiaan vastaavaa työtä tai jos ihminen ei jostain muusta syystä voi ainakaan juuri sillä hetkellä tehdä kokopäivätyötä, pitäisi jokaisella kuitenkin olla mahdollisuus tehdä kannattavasti ainakin tarjolla olevia lyhytaikaisia tai osapäiväisiä töitä ja pysytellä näin työmarkkinoilla. Pitää olla mahdollista myös perustaa yritys, ilman aivan kohtuutonta riskinottoa alkumetreistä lähtien. Tämänhetkisessä suomalaisessa työttömyysturva- ja sosiaaliturvajärjestelmässä voi käydä niin, että työnteosta tulee taloudelliseen kokonaistoimeentuloon erilaisia ”rangaistuksia”, joiden vuoksi parempi ja paperisouvilta välttymisen vuoksi helpompi vaihtoehto on tyytyä osaansa, olla ilman työtä ja pysyä toimeentulon rajamailla. Jos viivan alle jää töitä tehdessä vähemmän kuin työttömänä, ei vika ole ihmisessä vaan järjestelmässä. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin työtä vailla oleviin.

Täysin loppuun kulunut sanonta: ”tässä taloudellisessa tilanteessa”, sopii hyvin kuvaamaan sitä, miksi maan hallituksella on kova kiire toteuttaa sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmän perusteellinen uudistus ja ottaa käyttöön perustulomalli, aluksi kokeiluhankkeena. Tämä ja uudistusmielisten kokeilujen suosiminen onkin kirjattu Sipilän hallitusohjelmaan, oikein hyvä. Toteuttaminen on toisen pinttyneen sanonnan mukaan varmasti ”haasteellista”, siis vaikeaa. Uudistus on kuitenkin vaivan väärti. Kun jokainen 18 vuotta täyttänyt saisi noin 500-600 euron suuruisen perustulon, olisi muutos kokonaisuutena kustannusneutraali, moni byrokraattinen ja työllisyyttä hidastava mutka suorempi, ihmisten toimeentulo turvatumpi ja kaikki työnteko, perustulon päälle, aina taloudellisesti kannattavaa. Menemättä syvälle yksityiskohtiin, idea on se, että työtä tekeviltä perustulo leikkautuisi palkan kasvaessa veroina pois, pienituloisille se olisi merkittävä ja vakaa osa toimeentuloa, pienyrittäjille huomattava parannus nykyjärjestelmään nähden, jossa toimeentuloturvaa ei käytännössä juuri ole. Toimeentulon tukea olisi oltava saatavilla perustulon päälle silloin, kun se välttämättömäksi katsottaisiin. Tarvitaan työelämän uusjako, jota perustulo edistää. Se on välttämätön osa Suomi-talkoita.

Kolumni on julkaistu Kalajokilaaksossa 18.9.2015.