Kaivosriskejä Kalajokilaaksosta katsoen

Viime viikolla Helsingin yliopisto julkaisi tutkimuksen, josta käy ilmi, että Talvivaaran kaivostoiminnan päästöt ovat muuttaneet lähialueen järvet kemiallisesti kerrostuneiksi suola-altaiksi, joiden pohja on lähes kokonaan hapeton ja eloton. Varsinkin muutaman kilometrin päässä kaivosalueelta oleva Kivijärvi oli useiden Talvivaaran kaivosalueen vesien juoksutusten ja vuotojen kohteena vuodesta 2008 lähtien. Tutkijat totesivat järvien tilan romahtamisen syyksi sulfaattipäästöjen eli suolaantumisen lisäksi myös raskasmetallien ja muiden ympäristömyrkkyjen aiheuttamat muutokset.

Aihepiiri koskettaa jokaista suomalaista, myös meitä Kalajokilaaksossa. Syynä on ainakin kaksi asiaa; perustuslaillinen vastuu ympäristöstä ja yhteinen rahapussi – verovarat.

Kainuun ELY-keskus määräsi vuoden 2015 lopulla Talvivaaran ennallistamaan kaksi yhtiön pahiten pilaamaa järveä. Kesällä 2016 alkavaksi suunniteltua puhdistusta kaavailtiin kuitenkin kaikkiaan neljälle pienelle järvelle, joiden ennallistamisen hinnaksi arvioitiin tuolloin kymmenen miljoonaa euroa. Nyt ELY-keskuksesta sanotaan, että Talvivaaran seuraajaa Terrafamea ei voi pitää aikaisempien sotkujen vastuutahona ja näin valtio joutuisi maksamaan järvien puhdistamisen ja ennallistamisen, konkurssin partaalla horjuneeseen Terrafame-yhtiöön vuosina 2015-2016 jo pumpatun yli 200 miljoonan euron lisäksi.

Talvivaara-Terrafamen kaivoksen lähialueen pilaantuminen ja sen riski, saati veronmaksajien rahojen käyttäminen kaivostoimintaan tai sen haittojen seurauksiin ei suinkaan ole ainoa laatuaan Suomessa. Verovaroja käytettäneen kaikkiaan yli viisi miljoonaa euroa myös Nivalassa sijaitsevan Hituran kaivoksen sulkemiseen ja ympäristövahinkojen estämiseen, koska kaivosta viimeksi pyörittäneen, 2015 konkurssiin ajautuneen kanadalaisen kaivosyhtiö Belvedere Miningin konkurssipesä on varaton.

Hiturassa kaivoksen jälkihoitoon tarkoitetut kahden miljoonan euron vakuudet eivät riitä ympäristöongelmien korjaamiseen lähimainkaan. Nikkelikaivoksen hallitun sulkemisen ja alueella olevien jätevesialtaiden hoitamatta jättäminen olisi merkittävä riski pohjaveden pilaantumiselle ja Kalajoen saastumiselle. Sotkut on hoidettava.
Ovatko Suomessa toimivien kaivosten, kuten Sotkamon Terrafame, Kittilän Suurikuusikko, Sodankylän Kevitsa, vakuudet oikealla tasolla toiminnanharjoittamisen ilmeiset taloudelliset ja ympäristöriskit huomioiden? Lähtökohtana kaiketi on se, että ympäristövahingot ovat konkurssitilanteessakin ensisijaisesti korvattavia. Periaatteena on, että aiheuttaja maksaa. Vai onko?

Kaivostoiminnan aiheuttamista ympäristövahingoista on Sotkamossa seurannut huomattavia haittoja kymmenille lähijärvien kiinteistön omistajille. Vahingonkorvausvaatimuksia on esitetty muutamasta kymmenestätuhannesta eurosta satoihin tuhansiin. Epäselvää on, kuka nämä viulut lopulta maksaa. Tasapuolisuuden nimissä kai olisi veronmaksajien pussista maksettava myös pilaantuneiden lähijärvien maanomistajille aiheutuneet haitat, mikäli maksumiehen tielle lähdetään. Joku tässä taitaa päästä kuin koira veräjästä. Näin on myös Hituran tapauksessa.

Kolumni on julkaistu Kalajokilaaksossa 21.9.2017.