Kohti vaalipäivää

Vielä tämä viikko, sitten jännitys laukeaa ja tiedämme, ketkä edustavat kansaa seuraavan nelivuotiskauden. Itseäni jännittää erityisen paljon, sen verran kutkuttavan lähellä läpimenoni Oulun vaalipiirissä oli jo edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2011. Tuolloin vihreiden ehdokkaiden tiiviissä kärkikolmikossa, noin sadan äänen välein olivat nyt istuva kansanedustaja Satu Haapanen, nykyinen valtiopäiväneuvos ja vihreiden kansanedustaja v. 1987–2011 Erkki Pulliainen sekä täysin untuvikkona ehdokkaana minä. Tuosta kolmen kärjestä minä olen tavoittelemassa kansanedustajan paikkaa näissäkin vaaleissa. Monipuolista kokemusta ja osaamista sekä hyvin maakunnan eri osia ja Oulun seutua edustava vihreiden ehdokaslista lupaa mielestäni jännitystä näihinkin vaaleihin.

Vaalityö on ollut tähän mennessä oikein antoisaa, opettavaista, hauskaa ja välillä toki kuluttavaa ja uuvuttavaakin. Päivät ovat pitkiä, laajassa vaalipiirissä kampajoidessa matkamittarin lukemia on turha laskea. Jokainen ehdokas tasapainoilee resurssien riittävyyden, oman ja tukiryhmän jaksamisen sekä hyvän kampanjoinnin poluilla. Itse olen kiitollinen suuremmoisesta ja matkan varrella kasvaneesta tukijoukosta, kotiväen kestävyydestä, lukemattomista vaalitalkootunneista ja isosta määrästä kiitosta ja kannustusta, jota ehdokkuuteni myötä olen kohdannut. Arvostan jokaista ehdokasta, joka tukijoukkoineen on laittanut itsensä likoon demokratian toteutumisen nimissä. Aivan helpolla ei näistä karkeloista selviä kukaan.

Vaalit tehdään ihmisistä, on ilo ja kunnia olla mukana. Kaikkein eniten toivon sitä, että jokainen äänioikeutettu arvostaisi oikeuksiaan osallistua yhteisistä asioista päättämiseen. Käykää äänestämässä!

p.s. Ennakkoäänestys jatkuu tiistaihin 14.4. saakka, kuvallinen henkkari vain mukaan.

blogi_hannahalmeenpaa