Missä kaupungin sydän sykkii?

Kävin viime viikonvaihteessa vanhassa kotikaupungissani Oulussa, jossa olen syntynyt, kasvanut, opiskellut ja elänyt lähes 30 vuotta. Reilussa kymmenessä vuodessa, Oulusta pois oltuani, kaupunki on muuttunut paljon, enimmäkseen edukseen.

Yksi asia kuitenkin suorastaan surettaa, Oulun ja oululaisten sekä kaupungissa vierailevien puolesta. Pohjolan valkean kaupungin sykkivä keskusta näyttää muuttuneen alleen louhitun Kivisydämen enteilemään tilaan, syke on lähes pysähtynyt. Edes iso ja mahtava Valkea ei näytä entivanhaista Rotuaarin porinaa paikkaavan. Sekö on poissa?

Jos kauniina kesälauantaina puolen päivän maissa joutuu miettimään, onko sattunut paikalle valtiollisten hautajaisten aikaan tai keskustaa, kauppoja ja ihmisvilinää etsittyään kokonaan vääriin kortteleihin, on jokin kaupunkikuvassa, menossa ja meiningissä pahasti pielessä.

Maalla kasvaneet lapseni päivittelivät katujen roskaisuutta ja hämmästelivät sitä, ettei kuudennestakaan urheilukaupasta Oulun kokoisesta kaupungista löytynyt yksiäkään koripallokenkiä. Suuri on nettikaupan maailma. Sinnekö oululaiset ihmiset ja kaupatkin ovat kadonneet?

Päättelimme parasta olevan tehdä kenkäostokset kotona Kalajoella tai Helsingissä ja siirtyä kahvittelukulttuuriin. Sehän onnistuikin entiseen tapaan, hyvvää oli! Rotuaarin pallokin oli vapaasti pyöriteltävissä, tungosta sen ympärillä jopa kaipasi.

Onnikalla pääsee ja passaa kulkea. Tuiran silloilla körötellessä ainakin osasyy keskustan hiljaiseloon paljastui. Väkeähän lappoi Kuusisaareen kuin pipoa! Kesäfestarit ainakin ovat voimissaan, jopa paremmassa hapessa kuin joskus ennen.

Toinen positiivisen ruuhkan paikka oli perjantai-iltainen Nallikari. Hellepäivän päätteeksi pyrähdimme uimasilleen, vasta kuuden jälkeen. Minkähänlainen väkimäärä Nalskussa oli päiväsaikaan, kun illallakin polskijoita, pyöräilijöitä ja puistossa viihtyä perheitä riitti silmämääräisesti arvioiden vähintään sadoittain! Alue on kohentunut kovasti.

Aina välillä kaipaan Oulua. Mutta kuten pois muuttaneilla on tapana todeta, sitä samaa kaupunkia ei enää ole, josta lähdin. Olenkohan tulossa vanhaksi? Oulussa on silti paljon rakasta; ihmiset ja identiteetti, Hietasaari ja Hupisaaret, joen varsi ja vanhat rakennukset, Pokkitormä ja Pohjolan parhaat pyörätiet. Toivon Oululle pitkää ikää ja eloisia elinpäiviä!

Kolumni on julkaistu Forum24-lehdessä.