Onko desimaali pieni vai iso asia?

Ikäihmisten hoidon hoitajamitoitusta säädellään vanhuspalvelulaissa sekä sosiaali- ja terveysministeriön antamassa laatusuosituksessa. Kyse on siitä, kuinka monta hoitajaa tarvitaan yhtä hoidettavaa kohden. Tätä mitoitettaessa tulee huomioida hoidettavien fyysinen, psyykkinen, kognitiivinen eli esimerkiksi muistiterveyteen liittyvä sekä sosiaalinen toimintakyky.

Vanhuspalvelulakiin on kirjattu, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat palveluja saavien ikäihmisten määrää, heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut.

Ministeriön laatusuosituksen mukaan hoitajien ehdoton vähimmäismäärä ympärivuorokautisessa tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa on 0,5 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Siis yhtä hoitajaa kohden enintään kaksi hoidettavaa vanhusta. Tätä minimitasoa ei toistaiseksi ole kirjattu vanhuspalvelulakiin. Poliittista tahtoa on puuttunut aina vähintään yhdeltä hallituspuolueelta.

Tämän vaalikauden alussa hallituksen suunnitelmana oli laskea hoitajamitoituksen vähimmäistasoa laatusuosituksen 0,5:stä 0,4:ään. Kuntien ajateltiin näin säästävän vanhuspalvelujen henkilöstömenoissa, jolloin valtio olisi voinut laskea kuntien valtionosuuksia. Säästöä piti syntyä 70 miljoonaa euroa.

Poliittista kannatusta oli myös sille, että yksityiset hoiva-alan yritykset voisivat säästää ja parantaa tulostaan. Esitys sai tyrmäävän vastaanoton, hallitus luopui aikeestaan. Taloudelliset, tuotannolliset ja kannattavuuteen liittyvät tekijät sopivat erittäin huonosti hoiva-alan ykköstavoitteeksi. Pörssiin listattujen terveysjättien bisneksessä tuloksen tekeminen näyttäytyy jo liiaksi kaikkein tärkeimpänä.

Eduskunta on käynyt kipakkaa keskustelua vanhuspalvelujen tilasta ja kipukohdista. Laajaa kannatusta on muun muassa vanhuspalvelulain tarkistamiselle, vanhusasiavaltuutetun viran perustamiselle, valvontaresurssien lisäämiselle sekä sille, että henkilökunnalle, hoivakotien asukkaille ja omaisille luotaisiin paremmat mahdollisuudet ilmoittaa epäkohdista ilman pelkoa oman henkilöllisyyden paljastumisesta tai tikunnokkaan joutumisesta.

Yhtä lukuunottamatta eduskuntapuolueissa vallitsee yksimielisyys siitä, että vanhuspalveluissa hoitajien riittävä vähimmäismäärä eli hoitajamitoitus on kirjattava suoraan vanhuspalvelulakiin. Vastaväitteiden mukaan lakiin kirjatut luvut eivät kaikkia ikäihmisten hoidon puutteita ratkaise. Eipä tietenkään, kysehän ei ole ainoastaan käsiparien puutteesta. Kaikissa hoivayksiköissä henkilöstövajetta tai muitakaan ongelmia ei edes ole. Siellä missä on, asia on vakava.

Suomessa on tuhansia suurella sydämellä vaativaa ja arvokasta työtään tekeviä hoitajia kuntien ja yritysten vanhuspalveluissa, valtava määrä hoivatyötä tehdään myös ikäihmisten ja omaisten kodeissa. Vain työvuorolistoille kirjattua, mutta toteutuvasta hoivatyöstä puuttuvaa henkilöstöä ei saa hoitajavahvuuteen laskea, eikä vanhusten hoivaan tarkoitettua työpanosta pidä käyttää oheispalveluihin. Alalle soveltuvuudesta ja korkeasta ammattietiikkasta on voitava pitää kiinni.

Ammattilaisia työssään motivoi aina se, että oikein mitoitetut resurssit mahdollistavat sekä laadukkaan työn, että työntekijöiden hyvät voimavarat. Hoitajamitoituksen desimaali määrää, kuinka monta ihmistä vähintään on vanhuksista huolehtimassa. Kyseessä on ihmisarvoisen ja asianmukaisen vanhuspalvelutyön peruslähtökohta, ei mikään pikkujuttu.

Kolumni on julkaistu Keskipohjanmaa -lehdessä 4.2.2019.