Otteita sotesta

Kuntavaaleista näyttää väkisinkin koko maassa tulevan myös sote-vaalit. Maan hallitus on tekemässä radikaalia muutosta kaikkien suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan ja periaatteisiin. Vastuu sote-palvelujen järjestämisestä siirtyy kunnilta kahdeksalletoista maakunnalle. Luodaan uusi tai uusvanha hallintotaso, maakunnat. Vastuu palveluiden rahoituksesta kuitenkin siirtyy pääosin valtiolle.

Jatkossa kunnat eivät voi tuottaa mitään sote-palvelua. Tämä tarkoittaa sitä, että rahat ja palvelut lähtevät, velat ja kiinteistöt jäävät kuntiin. Muutos koskee yli 200 000 sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijää, jotka siirtyvät ensin maakuntien ja osa myöhemmin perustettavien yhtiöiden palvelukseen. Maakuntien pitää siis yhtiöittää nykyiset terveyskeskuspalvelut ja laittaa ne markkinoille kilpailemaan terveysjättien kanssa.

Miten käy alueellisen yhdenvertaisuuden? Ei tarvita kuin maalaisjärkeä arvioimaan, että valinnanvapauden toteutumisen edellytykset ovat paremmat suurissa keskuskaupungeissa kuin harvaan asutuilla seuduilla. Hallituksen esittämässä lakiluonnoksessakin todetaan, että ”väestön alueellinen eriarvoisuus maakuntien sisällä on ilmeistä”. Rikkailla kaupunkilaisilla on varaa ja mahdollisuuksia ostaa terveyspalvelunsa mistä haluavat. Näin ei ole kaikilla kansalaisilla, siksi tavoitteen ei pidä keskittyä valinnanvapauteen, joka on kiertoilmaus terveyspalvelujen laajalle yksityistämiselle.

Alkuperäiset tavoitteet näyttävät karanneen näköpiiristä. Nyt päätulos ei olisikaan hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja erojen kaventaminen, peruspalvelujen vahvistaminen sekä palvelujen yhdenvertainen saatavuus kaikille suomalaisille. Hallituksen sote-uudistus näyttää johtavan lähinnä terveyspalvelujen markkinallistamiseen ja huonosti suunniteltuun, sekavaan byrokratiaan, joka uhkaa nostaa kustannuksia. Siksi koko oppositio jätti sotesta keskiviikkona välikysymyksen.

Vihreät eivät ole vaatineet kaiken aloittamista alusta. Olemme sitoutuneet uudistuksen läpiviemiseen tämän vaalikauden aikana, kunhan hallitus sitoutuu alkuperäisten hyvien tavoitteiden toteuttamiseen. Olennaiset asiat sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta voi tiivistää näin: Pääsenkö lääkäriin silloin kun pitää päästä? Mitä se minulle maksaa? Mitä se maksaa yhteiskunnalle?

Tavoitteena tulee olla, että lääkäriin varmasti kohtuullisessa ajassa pääsee ja kaikki suomalaiset saavuttavat tarvitsemansa hoidon ilman, että kuntien tai valtion talous kaatuu sote-menoihin. Jotta koko uudistus ja mahdollisesti jopa hallitus ei tähän soppaan kaatuisi, on parempaan lopputulokseen pääsemiseksi esitetty useita ratkaisukeinoja.

Ensinnäkin hallituksen tulee toteuttaa toisiinsa kytkeytyvät sote- ja maakuntalait nykyistä pidemmällä siirtymäkaudella. Kiireeseen vedoten ei saa isoja uudistuksia pilata. Toiseksi, hallituksen pitää irrottaa valinnanvapausasiat sote-uudistuksesta omaksi erilliseksi lakihankkeekseen. Vaikkapa palvelusetelien käyttömahdollisuuksia voidaan lisätä, mutta terveydenhuoltoa ei saa altistaa kansainvälisten yritysten vapaaksi bisneskentäksi. Kolmanneksi, jotta maakunnista tulisi vahvoja ja merkityksellisiä toimijoita, niille tulee antaa verotusoikeus. Ja lopuksi, kuten kaikissa isoissa asioissa olisi hyväksi, hallituksen kannattaisi ottaa koko eduskunta parlamentaarisesti mukaan sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun.

Politiikkapeli ja arvovaltakysymykset pitää unohtaa, nyt on kyse ihmisten terveydestä sekä kuntien ja valtion taloudesta. Uskottavuus alkaa olla lujilla, kun sen paremmin poliitikot kuin kansalaisetkaan eivät tunnu saavan sote-suunnitelmien sisällöstä juuri mitään tolkkua. Kyse ei myöskään ole opposition taholta turhasta pelottelusta. Useat johtavat sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntijat ovat varoittaneet hallitusta ryhtymästä esityksensä mukaiseen sote-uudistukseen. Opposition välikysymyksellä on sama viesti: ei pilata sote-uudistusta, tehdään se paremmin.

Kolumni on julkaistu Kalajokilaaksossa 24.3.2017.