Puhutaan pakolaiskriisistä

Kansainväliset oikeudet ja velvoitteet pakolaisiin liittyen on laadittu toisen maailmansodan jälkeen, suojelemaan ihmisiä. Heikomman suojelun periaate on voimassa edelleen, se on moraalikäsitys ja yhteiskunnallinen arvo, josta on pidettävä kiinni. Kyse on kuitenkin juuri ihmisten suojelusta ja turvasta vainoa, katastrofeja tai sotaa vastaan, ei paremman taloudellisen tilanteen tavoittelun turvaamisesta. Turvapaikkaa ei myönnetä köyhyyden perusteella. Toisaalta suojelua vaaran uhatessa saavat hakea myös muut kuin köyhät ja kipeät.

Siirtolaisuutta, työn ja paremman elämän perässä kotimaasta muualle muuttamista ei pidä sekoittaa pakolaisuuteen. Siirtolaisuudella on pitkät perinteet, myös meidän suomalaisten keskuudessa. Meillä myös on ulkomaista työvoimaa runsain määrin, mm. maataloudessa ja puutarhatuotannossa. Jos taas turvapaikanhakijaksi hakeutuu ihmisiä elintasomotiiveilla, suojelun tarpeen sijaan, puurot ja vellit ovat menneet sekaisin. Tämän asian jokaisen tulijan kohdalla Suomessa selvittää maahanmuuttovirasto, oikeusvaltion periaattein.

Turvapaikan hakijoiden lisääntynyt määrä herättää aiheellisia kysymyksiä, epäselvyyksiä ja pelkojakin. Päättäjien ja viranomaisten on otettava ne tosissaan ja tarjottava vastauksia. Juuri nyt peruspilareistamme, työllisyydestä, koulutuksesta ja hyvinvoinnista on pidettävä huolta, muutoin kyky ja halu ymmärtää muiden hädänalaisten auttamista voi vaarantua. Yhteiskunnan eriarvoisuutta ei pidä lisätä, eikä heikompiosaisia ei pidä asettaa toisiaan vastaan.

¬Turvapaikanhakijoista suurin osa ei jää Suomeen. Hakemusten käsittelyn on tapahduttava asiallisesti ja viivytyksettä. Täällä kohtaloaan odottavien ei pidä joutua istumaan toimettomina, yhteiskunnan ulkopuolella. Toimettomuus luo kasvualustaa monille ongelmille. Heidät, jotka eivät turvaa tarvitse tai sortuvat rikoksiin, on käännytettävä maasta. Tätä viestiä tulee voimakkaasti myös Suomessa jo nyt eläviltä maahanmuuttajayhteisöiltä. Oleskeluluvan saaneiden kotoutumiseen sen sijaan on satsattava.

¬Kotoutuminen ehkäisee levottomuuksia ja ongelmia, joiden taustalla yleisesti on huono-osaisuutta ja ulkopuolisuutta suomalaisesta yhteiskunnasta. Tarvitaan koti, kieli, koulutus ja työtä. Näiden ohella pitää luoda yhteydet paikallisiin ihmisiin. Perheenyhdistämisiä ei pidä tehdä mahdottomiksi, perhe tuo ihmisille vakautta ja merkityksellisen syyn sopeutua uuteen elämään.Onnistuessaan kotoutuminen tuo meille työvoimaa ja veronmaksajia, epäonnistuessaan kustannuksia ja kasvavia ongelmia. Siinä ovat pakolaiskriisin mahdolliset vaikutukset Suomelle. Mitään ei tapahdu itsestään, tarvitaan resursseja, aikaa ja osaamista.

Suomi on viimeisen sadan vuoden aikana ollut useita kertoja paljon vakavampien kriisien edessä, kuin nyt. On hyvä muistaa mittakaava: valtaosa pakolaisista on lähtömaiden naapurimaissa pakolaisleireillä, näin myös Lähi-Idässä. Suurimman vastuun maailman pakolaisista kantavat köyhemmät maat kuin me. Pakolaiskriisin hillitsemiseksi tarvitaan välitöntä kriisinhallintaa ja humanitaarista apua. Ongelmia ehkäistään parhaiten työllä kehityksen, demokratian, rauhan, ihmisoikeuksien ja koulutuksen edistämiseksi, pitkäjänteisesti. Tässä tilanteessa rajut leikkaukset kehitysyhteistyöstä ovat hyvin lyhytnäköisiä.

Ihmissalakuljetuksen ja paperittomien maahantulijoiden virran pysäyttämiseksi Euroopan on luotava laillisia reittejä kriisialueilta tuleville, jolloin todellisessa suurimmassa hädässä olevat siviilit pääsevät turvaan, eivätkä jää virumaan sodan keskelle tai huku Välimereen. Näin tulijoiden virrasta tulisi myös valvotumpaa. Solidaarisuus ei aina ole kovin helppoa. Juuri silloin, heikomman suojelun periaate tulee muistaa.

Kolumni on julkaistu Kalajokilaaksossa viikolla 7/2016.