Ruokaa kotimaasta, muualta Euroopasta vai merten takaa?

Euroopan unioni ja Yhdysvallat neuvottelevat parhaillaan kauppa- ja investointikumppanuus- eli TTIP-sopimuksesta (Transatlantic Trade and Investment Partnership). Sopimuksella on tarkoitus vapauttaa Yhdysvaltojen ja EU:n välistä kaupankäyntiä yhdenmukaistamalla kaupankäyntiin liittyviä säädöksiä ja järjestelmiä. Neuvottelut koskevat myös maataloutta ja elintarvikekauppaa, alkuperämerkintöjä ja sääntelykysymyksiä. EU-maiden lupaillaan hyötyvän, kun USA:n tarkoin suojatut tavaroiden, palvelujen, asiantuntijaosaamisen markkinat sekä esimerkiksi julkiset hankinnat vapautuisivat eurooppalaisten yritysten ja osaajien kilpailtaviksi. Aivan mitättömiä eivät ole myöskään riskit ja uhkakuvat.

Teknisten kaupan esteiden purkaminen tarkoittaa myös tuotteita koskevien vaatimusten yhdenmukaistamista. Tullien alentamisen ei katsota helpottavan kauppaa tarpeeksi. EU:n ja Yhdysvaltojen taloudet ovat lähes puolet maailmantaloudesta. Niiden sopimukset vaikuttavat muuhunkin maailmaan. EU:ssa halutaan kuitenkin säilyttää omat korkeat standardit, ja syystä.

On tärkeää, ettei sopimus heikennä turvallisuuden, terveyden, kuluttajien ja työntekijöiden sekä ympäristönsuojelun tasoa Euroopassa. Maatalouden suhteen on voitava pitää kiinni esimerkiksi säädetyistä kasvinsuojelun ja eläinten hyvinvoinnin kriteereistä. Ei voi olla hyväksyttävää löysätä vaatimustasoa siten, että markkinoille päätyvän ruuan tai sen tuottamiseksi käytettyjen menetelmien taso laskee, hinnan mukana. Erot Yhdysvaltain ja EU:n maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa ovat merkittäviä.

Yhdysvalloissa karjan kasvua saa tehostaa hormoneilla ja kananlihan desinfiointi klooriliuoksella on rutiinia. Euroopassa näin ei saa toimia. Haluammeko hormonilihan ja kloorikanan kauppojemme valikoimaan, ilman alkuperämerkintää? Meillä eläin- ja kasvitautien seuranta, ennaltaehkäisy ja torjunta on huolellista. Kotieläintuotannossa antibioottien käyttö on tarkkaan rajattua. Siksipä Euroopassa mikrobilääkeresistenssin esiintyminen on vähäistä ja eläinlääkintä hallittua, aihe on siis myös terveyspoliittinen. Teurasruhoja ei EU-maissa saa dekontaminoida, niiden pitää olla käyttökelpoisia sellaisenaan, tai ne on hylättävä.

Muuntogeenisten kasvien ja eläinten sekä näistä valmistettujen tuotteiden merkitseminen ja pääsy markkinoille on EU:ssa tiukasti säädeltyä, tuotantoeläinten kloonaus kokonaan kiellettyä. Eläinten hyvinvoinnin turvaamiseen tarkoitettujen säädösten suhteen on noudatettava vähintään EU:n minimivaatimustasoa, Suomessa ja eräissä muissa maissa säädökset ovat keskitasoa tiukemmat. USA:n kotieläinten olot ovat sikäläisten normien puitteissa heikommat. Maantieteellisten alkuperämerkintöjen järjestelmä herättää USA:ssa epäilyksiä. Eikö karjalanpiirakan, fetan tai parmankinkun haluttaisi olevan kuluttajan silmissä mistään kotoisin?

Ameriikassa lähes kaikki on toisin, eikä EU-komissio valitettavasti voi taata eurooppalaisten kuluttajien, kotieläinten ja hyviä tavoitteita edistävän sääntelyn olevan merkittäviltä muutoksilta suojassa, mikäli vapaakauppaan Yhdysvaltain kanssa lähdetään, hyvistä aikeista huolimatta. Positiivista asiassa on, että TTIP-sopimuksesta keskustelevat nyt jo muutkin kuin kauppaneuvottelijat. Eduskunnan valiokunnat valmistelevat lausuntojaan ja kaikki kansanedustajat pääsivät toukokuun alkupuolella vihdoin lukemaan neuvottelutekstejä – sen jälkeen kun Greenpeace vuoti niistä suurimman osan julkisuuteen. Avoimuus on arvo, josta tinkiminen herättää aina suuria epäilyksiä. Epäilyksiä herättää myös koko TTIP-sopimus ja sen tavoitteet. Euroopan etu ei välttämättä ole niistä päällimmäisin.

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 15.6.2016.