Sähköistä pakkastalvea

Paukkupakkasia on tänäkin talvena vihdoin eletty koko maassa ja siihen poikkeuksetta liittyvää keskustelua sähkön riittävyydestä on pyöritelty monilla tahoilla. Sähköä on pakkasista huolimatta riittänyt kaikille tarvitsijoille, sekä teollisuudelle että kotitalouksille. Ilman tuontisähköä näin ei olisi, se on selvää. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan noin viidesosa pakkasjaksojen aikaisesta sähkönkulutuksesta katetaan Ruotsista (n. 2000 MWh) ja Venäjältä (n. 1500 MWh) tuotavalla sähköllä. Jos sähköä ei tuotaisi molemmista naapurimaista, sitä ei riittäisi kaikille ja hinta nousisi. Sähkön tuonti- ja vientimäärät vaihtelevat kaiken aikaa, Suomi myös vie pieniä määriä sähköä, lähinnä Baltian maihin.

Sähkömarkkinoilla tuote ostetaan, kuten loogista on, aina sieltä mistä se edullisimmin saadaan. Meille tuotava, ulkomainen sähkö on Fingridin mukaan mm. halvempaa vesi- ja tuulisähköä. Kotimaisilla hiili-, maakaasu- ja turvelaitoksilla tuotetun sähkön hinta olisi kalliimpi. Tästä syystä kotimaisia hiilivoimaloita on suljettu kannattamattomina noin 1500 MWh:n tuotannon verran, eli juuri se määrä, mitä pakkaspäivinä ostetaan Venäjältä. Ruotsista tuotavalle edulliselle sähkölle olisi Suomessa enemmänkin kysyntää, mutta sähkönsiirtoverkon kapasiteetti on tapissa, joten enempää ei länsinaapurista voida tuoda. Siirtoverkkoyhteyksien vahvistamiseen on tarvetta.

Energia ei kuitenkaan ole pelkkää sähköä, lämpöä ja polttoaineita, edes pakkasella. Se on vahvasti myös turvallisuus-, ulko-, talous-, työllisyys-, alue-, innovaatio- ja ympäristöpolitiikkaa. Eräs tuore esimerkki tästä on Liettuan energiaministerin alkuviikosta Suomelle esittämä pyyntö pidättäytyä venäläisen ja valkovenäläisen yhdinsähkön ostamisesta. Syynä tähän on Liettuan rajoille rakennettavaksi suunnitellut ydinvoimalaitokset, joiden epäillään aiheuttavan turvallisuusuhkaa ja vääristynyttä kilpailua Baltian sähkömarkkinoille.

Suomen hallitus valmistelee parhaillaan uutta kansallista energia- ja ilmastostrategiaa. Kimurantin paketin valmistelussa ja monenlaisten murrosten osuessa energiasektorille juuri nyt, tehtävä ei ole helppo. Suotavaa on, että valmistelutyössä olisi mukana monipuolisesti erilaista asiantuntijuutta. Tavoitteena on nimittäin nostaa kestävällä tavalla uusiutuvan energian osuus 2020-luvulla yli 50 prosenttiin, puolittaa tuontiöljyn käyttö kotimaan tarpeisiin ja lisätä energiaomavaraisuus yli 55 prosenttiin. Tämä perustuu erityisesti bioenergian ja muun päästöttömän uusiutuvan energian tarjonnan lisäämiseen.

Meille tässä muutoksessa tärkeää ja kaikenkokoisten ja eri suunnilla sijaitsevien Suomen maakuntien edun mukaista on huolehtia sähkön ja lämmöntuotannon kasvusta kotimaisen uusiutuvan energian turvin. Itse toivon erityisesti myös uusiutuviin energialähteisiin perustuvien liikennepolttoaineiden ja jakeluverkon sekä sähköautojen latausasematiheyden kehittymistä. Näissä olisi jokilaaksojenkin alueella tuhannen taalan paikka toimia edelläkävijänä.

Kirjoitus on julkaistu Kalajokilaaksossa viikolla 2/2016.