Sulkeiset sananvapaudesta

Roisia ja kovaa kieltä käyttävät perustelevat sanomisensa tai kirjoittamansa tyylilajia usein sillä, että he käyttävät sananvapautta. Ihan mitkä tahansa tölväisyt eivät vapaaseen sanaan silti kuulu. Toista ihmistä, olipa kuinka vihastuttava tahansa, ei pidä uhata eikä herjata. Solvaaminen ei ole sallittua edes parasta kaveria, lähinaapuria, poliitikkoa, toimittajaa, tuttua tai tuiki tuntematonta kohtaan.
Kasvotusten ei painokelvottomimpia mietteitä useimmiten sanotakaan. Kasvottomassa verkkokeskustelussa tai anonyymille yleisölle jaetuilla nettivideoilla sen sijaan voi harkinta pettää pahemman kerran. Samat pelisäännöt koskevat kuitenkin niin verkkomaailmaa kuin muutakin ihmisten välistä kanssakäymistä. Kummassakin lausuttu tai julkaistu herjaus, solvaus tai uhkaus voi täyttää kunnianloukkauksen tai laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Rangaistusasteikko ulottuu sakoista vankeustuomioon.

Yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoa loukkaavien sanomisten tai esitysten julkaiseminen tuntuu nykytodellisuudessa lisääntyneen, erityisesti juuri nettikeskusteluissa ja sosiaalisen verkkomedian lukuisissa kanavissa. Alueemme ilmiöt ja ihmiset eivät muodosta tässä poikkeusta. Valitettavasti ei täysin myöskään Suomen arvokkain työpaikka, eduskunta, jossa kansanedustajilta odotetaan aivan perustuslakiin painetuin kirjaimin kunniallista käytöstä. Kommenttipalstoilla leiskuu estoitta sellaistakin soopaa, jota ei ikimaailmassa tohdittaisi omalla nimellä julkaista, saati lähettää allekirjoituksen kera suorina terveisinä kommentoinnin kohteelle.

Aivan fiksuinakin tunnetut ihmiset saattavat, etenkin netissä, villiintyä muka huumoripohjaisesti käsittelemään poliittisesti, vakaumuksellisesti, mielipiteiltään, käytökseltään tai muilta ominaisuuksiltaan erilaisia ihmisiä ajatusten tasolla kuin teuraskarjaa. Puhutaan saunan taakse viemisestä tai lynkataan suoremmin ja oikein tosissaan. En oikein tahdo hyväksyä sitä, että meistä, maailman koulutetuimmasta kansasta olisi tulossa mitä tahansa silmittömän aggressiivista puhetta, uhkailua ja asiatonta törkyä hiljaa hyväksyvä joukko. Jokseenkin perin ressukan kuvan raivokkaimpien nimettömien kommenttien ja hurjimpien juttujen avoimistakin huutajista saa.

Vaikka solvaus ei johtaisi rikosilmoitukseen, syytteeseen ja sanktioihin, ei siitä ole myöskään keskustelun rikastuttajaksi. Kuka viitsii keskustella, jos vastapuoli käy täyttä höyryä päälle kuin se kuuluisa ”yleinen syyttäjä”, hyökkää summanmutikassa, miettimättä ja murehtimatta. Ei maailma siitä parane, eikä keskustelu etene. En usko itse höyrypäiden olotilan myöskään yhtään helpottuvan. Se, mitä saadaan aikaan, on maine järjettömyydestä, johon kukaan asiallista keskustelua ja kompromissien etsintää kannattava ei viitsi aikaansa tuhlata. Raivoajat jäävät keskenään möykkäämään. Hyvää ei siitäkään seuraa.

Auttaisiko, jos malttia valttinaan pitävät olisivat äänessä useammin? Olisiko kasvotusten ja erityisesti netissä paras keskittyä tiukasti enimmäkseen asiaan, ei keskustelukumppaniin tai oletettuna yleisönä olevaan ihmiseen? Asiat asioina, ihmiset ihmisinä, ei ole ohjenuora huonoimmasta päästä. Lopuksi todettakoon, että kansanedustajana olo ei mielessäni ole milloinkaan vertautunut sontatunkioon. Ehdoton enemmistö kaikista yhteydenotoista on varsin asiallisia. Tämä tarina juontaa juurensa yleisestä yhteiskunnallisesta keskusteluilmapiiristä.

Kolumni on julkaistu Kalajokilaaksossa 16.9.2016.

Vieritä ylös