Uutta suuntaa energia- ja ilmastopolitiikkaan

Tämän vuoden loppupuolella eduskunnalle annetaan selontekona hallituksen uusi ilmasto- ja energiastrategia, jonka valmistelu alkoi jo marraskuussa. Pääministeri Juha Sipilän hallitus on asettanut hyviä tavoitteita lisätä uusiutuvaa energiaa, kasvattaa energiaomavaraisuutta sekä lisätä biopolttoaineiden käyttöä liikenteessä, askeleina kohti fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista. Strategian laatimisella haetaan suuntaviivoja myös sille, kuinka Suomi täyttää EU:n energia- ja ilmastotavoitteet päästöjen leikkaamisesta vähintään 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Samassa yhteydessä valmistellaan 2020-luvulla tarvittavat uusiutuvan energiantuotannon uudet ohjauskeinot eli tukimuodot. Uuden tukipolitiikan halutaan olevan teknologianeutraalia, kustannustehokasta ja EU:n valtiontukisääntöjen mukaista.

Suomen tavoitteena on nostaa kestävällä tavalla uusiutuvan energian osuus 2020-luvulla yli 50 prosenttiin, puolittaa tuontiöljyn käyttö kotimaan tarpeisiin ja lisätä energiaomavaraisuus yli 55 prosenttiin. Tämä perustuu erityisesti bioenergian ja muun päästöttömän uusiutuvan tarjonnan lisäämiseen. Silti monelle energia-alan toimijalle, kansalaisille ja myös meille päättäjille on osin epäselvää, mihin Suomen energiapolitiikka loppujen lopuksi, pitkällä tähtäimellä pyrkii. Sitä on nyt syytä kirkastaa.

Tavoitekeskustelu on tietysti poliitikoille sekä tärkeää että mielenkiintoista. Jotta sitä voitaisiin käydä läpinäkyvästi ja analyyttisesti, ja jotta myös valintoja voitaisiin tehdä, on välttämätöntä aukaista energiakeskustelussa esiintyvät perusoletukset ja -väittämät. Eri skenaarioiden taustalaskelmia on tarkasteltava julkisesti. Myös keskenään ristiriitaiset tavoitteet tulee tunnistaa ja tunnustaa. Ristivetoa eri tahojen kesken käytävissä energiapoliittisissa keskusteluissa esiintyy melko paljon.

Yhtäältä vaaditaan, että uusiutuvaa energiaa pitää edistää kustannustehokkaasti. Samalla kuitenkin esitetään, että päästökaupan pitäisi olla energiasektorilla ainoa ohjauskeino. Päästökauppa on kuitenkin kallein ohjauskeino uusiutuvan energian edistämiseen.

Yhtäältä halutaan mahdollisimman halpaa sähköä teollisuudelle ja kotitalouksille. Toisaalta valitellaan sitä, että sähkö on liian halpaa, eikä kannusta investoimaan, sen paremmin uusiutuviin kuin muuhunkaan energiantuotantoon.

Yhtäältä väitetään, että tuuli ja aurinko ovat vielä kehittymätöntä teknologiaa, eikä niiden varaan kannata laskea. Samalla vastustetaan keinoja niiden edistämiseksi koska pelätään, että ne kehittyvät ”liian nopeasti” ja syövät kannattavuutta perinteisiltä laitoksilta ja toimijoilta.

Yhtäältä halutaan, että Suomi pääsee hyötymään maailmalla nopeasti kasvavista clean tech -markkinoista. Samaan aikaan vastustetaan niitä toimia, joilla kotimarkkinat energia-alan clean tech -ratkaisuille Suomessa syntyisivät. Todettakoon, että pelkkä biomassan polttaminen ei ole nyt tai tulevaisuudessa sitä, mihin clean tech -kysyntä maailmalla suuntautuu.

Yhtäältä halutaan ajaa alas kivihiili ilmastosyistä, mutta samaan aikaan maalataan valoisaa ja pitkää tulevaisuutta kotimaiselle hiilelle, turpeelle.

Yhtäältä nähdään ydinvoima siirtymäkauden ratkaisuna mutta siitä huolimatta ei olla valmiita määrittelemään tälle siirtymäajalle päättymispäivämäärää ja asettamaan täysin uusiutuvaan energiaan siirtymistä pitkän aikavälin tavoitteeksi.

Ristiriitojen ja taustaoletusten avoin perkaaminen kuuluu tavoitteelliseen ilmasto- ja energiastrategiatyöhön. Vuoden loppuun mennessä suunnan tulisi olla kirkkaana mielessä, meillä kaikilla.

Kolumni on julkaistu Keskipohjanmaassa 14.2.2016.