Vastauksia kysymyksiin häiriöistä Hanhikivellä

Olen viime aikoina saanut joitakin yhteydenottoja, joissa on kyselty, mitä aion tehdä laittaakseni Pyhäjoen Hanhikiven niemelle leiriytyneet, anarkistien tavoin käyttäytyvät aktivistit kuriin, ja kuka korvaa yrittäjien tappiot vahingonteoista. Minulla kansanedustajana, vihreillä puolueena tai edustamallani Pro Hanhikivi -yhdistyksellä ei ole valtuuksia toimia viranomaistehtävissä Hanhikivellä tai missään muuallakaan. Tiedossani ei myöskään ole, kuka tai ketkä ilkivaltaa alueella harjoittavat.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on melko tuoreeseen, kalajokista kaivinkoneyrittäjää koskevaan vahingontekoon liittyen julkisesti todennut, että vihreät ei hyväksy tässä tai missään muussakaan yhteydessä laittomuuksia, ilkivaltaa tai vahingontekoja. Oma kantani on täsmälleen sama.

On ala-arvoista esittää täysin perättömiä muita väitteitä. Hanhikivelle leiriytynyt joukko ei edusta vihreitä tai Pro Hanhikiveä. En ole kuullut, että he itsekään näin väittäisivät. Tietojeni mukaan kyseessä on sekalainen ryhmä ulkopaikkakuntalaisia nuoria ihmisiä, jotka toimivat nimellä ”Hyökyaalto” ja omissa nimissään.

Pro Hanhikivi ry on irtisanoutunut kaikesta lainvastaisesta toiminnasta julkisesti jo huhtikuussa, kun Hyökyaalloksi itseään nimittävää väkeä alkoi ilmaantua Hanhikivelle. Yhdistyksen toimintaan ei kuulu laittomuuksien harjoittaminen saati anarkismi.

Olemme jo vuosia olleet osallisina virallisissa Fennovoima Oy:n hanketta koskevissa prosesseissa, tuoneet mielipiteemme perusteluineen ilmi ja pyrkineet vaikuttamaan hankkeeseen laillisia kansalaisvaikuttamisen keinoja käyttäen. Toimintaamme ovat asialliseksi kiitelleet useat viranomaistahot, samoin tietääkseni myös ilkivallan kohteeksi joutuneen kalajokisen kaivinkoneyrittäjän poika.

Minun, vihreiden ja Pro Hanhikiven kanssa saa toki olla eri mieltä energiapolitiikasta, kuten muustakin. Sähköä ei tule töpselistä, vaan pistorasiasta ja sinne se kannattaa voimakkaasti kasvavassa määrin tuottaa kotimaisella uusiutuvalla energialla, joka työllistää, parantaa vaihtotasetta ja koko kansantaloutta.

Toivottavasti kaikki, erityisesti nimimerkkien takaa asiatonta herjaa heittävät tahot ovat kanssamme samaa mieltä ainakin siitä, että lainsäädäntöä tulee noudattaa, erityisesti myös silloin, kun asioista ollaan eri mieltä. Ilkivaltaa ja vahinkoa kärsineiden, niin yrittäjien kuin pakkolunastuksen uhan alle joutuneiden maanomistajien ja mökkiläisten puolesta olen yhtä pahoillani kuin toivon mukaan myös ydinvoiman kannattajat.

Kirjoitus on julkaistu Keskipohjanmaassa 16.7., Kalevassa 17.7. ja Raahelaisessa 18.7.2015.