Vettä vaelluskaloille

Kansalliset lohi- ja meritaimenstrategiat tähtäävät vaelluskalojen lisääntymiseen Suomen joissa ja niiden palauttamiseen potentiaalisiin rakennettuihin jokiin. Myös 2012 hyväksytyn kalatiestrategian tärkeimpänä tavoitteena on uhanalaisten ja vaarantuneiden vaelluskalakantojen elinvoimaisuuden vahvistaminen.

Juha Sipilän hallitusohjelmaan sisältyy vesivoimayhtiöiden kalatalousvelvoitteiden ajantasaistaminen osana kansallisen kalatiestrategian toimeenpanoa. Myös EU:n vesipuitedirektiivi ja meristrategiadirektiivi velvoittavat Suomea huolehtimaan uhanalaisten vaelluskalojen luontaisen lisääntymiskierron edistämisestä. Padottujen jokien kalatierakentaminen on siis ajankohtaista.

Tukevaa selkänojaa näille tavoitteille antaa myös Luonnonvarakeskuksen tutkimustieto, ettei voimayhtiöille määrättyjen kalatalousvelvoitteiden nykytaso ei ole riittävä. Se ei korvaa jokien patoamisen seurauksena syntynyttä kalataloushaittaa. Nykyiset arviot lohen ja taimenen menetetystä poikastuotannosta ovat moninkertaisia istutusvelvoitteisiin nähden. Nykypolitiikka edellyttää istutusten sijaan vaellusesteiden poistamista ja kalojen luontaisen elinkierron mahdollistamista.

Lapin ELY-keskus jätti viime keväänä Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon lainmukaisen hakemuksen Kemijoen voimayhtiöiden kalatalousvelvoitteiden muuttamisesta vastaamaan ajantasaista tietoa kalaston hoidon tarpeesta. Kemijoki Oy ja PVO Vesivoima hangoittelevat nyt yhteisvoimin valtiohallinnon tavoitteita, tutkimustietoa ja velvoitemuutoksia vastaan. Yhtiöt öykkäröivät kuin valtio valtiossa, vaatien muutoshakemusta hylättäväksi jo ennen kuin sitä on edes avattu kuulemiskierrokselle.

Tavoitteena kaiketi on, etteivät asianosaiset vesialueiden omistajat, jokivarsien ihmiset ja kalatalousasiantuntijat pääsisi lausumaan näkemyksiään kalatierakentamisen tarpeista. Syyksi valituskierteellä uhkailulle ja torppausvaatimuksille kerrotaan kalatierakentamisen merkittävät kustannukset. Aluehallintovirastoon kirjelmöineet voimayhtiöt esittävät argumenttinaan jopa hallinnon oikeusperiaatteita ja Suomen perustuslakia. Omissa painostuskeinoissa ongelmaa ei tunnisteta.

Merkillistä menoa. Vuosikymmenet miljoonabisnestä virtaavasta vedestä tahkonneet voimayhtiöt ovat vastuunsa kantamisen sijaan valitsemassa viimeiseksi keinokseen raskaan sarjan mellakoinnin. Kaikki mittarit osoittavat muutoksen olevan väistämätön seuraus tiedon, politiikan ja ympäristöarvojen merkityksen muututtua. Oikeutta ja kohtuutta on tapana katsoa vahingonkärsijän näkökulmasta. Jokien patoamisen suurin vahingonkärsijä ei varmastikaan ole voimayhtiö itse.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 25.10.2017.